Life in Solutions 2019 – Nopeaa oppimista markkinoinnissa
Tänäkin kesänä Visma Solutionsille palkattiin useita osaavia nuoria Summer Trainee – ohjelmaan. Yhteensä harjoittelijoita on 14 neljässä eri tiimissä; markkinoinnissa, tuotekehityksessä, asiakaspalvelussa sekä myynnissä. Viimeisenä esittelyssä on oma tiimini eli markkinoinnin tiimi, jonka arjesta kertovat lisäkseni Joona Hietala ja Henna Pekkala. Millaista on tuotemarkkinointi IT-alalla, miten analytiikkaa hyödynnetään markkinoinnissa ja mikä on erityistä juuri Visma Solutionsin markkinoinnissa?
Uusia oppeja ja analysointia
Markkinoinnin tiloissa istuu tänä kesänä kolme traineeta. Kaikki opiskelevat LUT-yliopistossa eri aloja: Joona tuotantotaloutta, Henna laskennallista tekniikkaa ja minä kauppatieteitä. Teemme kaikki myös töitä erilaisten tehtävien parissa. Siinä missä itse olen keskittynyt sisällöntuotantoon, Joona on tutkinut web-analytiikkaa ja Henna puolestaan on tehnyt kehitystyötä tuotteiden parissa sekä tehnyt data-analyysejä. Kaikilla meillä on kuitenkin sama business analytiikan sivuaine – analytiikan, datan ja käyttäjäkokemuksen merkitys kaikessa mitä tehdään onkin ehkä parhaiten työtehtäviämme yhdistävä tekijä.
Henna on ollut Visma Solutionsilla jo kaksi aiempaakin kesää, puhtaasti tuotekehityksen puolella. Tällä kertaa tuotekehitystä haluttiin tuoda lähemmäs markkinointia, ja tarve kohtasi Hennan omat mielenkiinnon kohteet.
– Menin yliopiston rekrytointitapahtumassa juttelemaan Visman pisteelle ja tuli puheeksi, että on ollut ajatuksena yhdistää markkinointia ja tuotekehitystä. Joka kesä on ollut erilaista, ja siitä olen tykännyt tosi paljon. Jos tuntuu, että voisi loistaa toisenlaisten tehtävien parissa niin niitä pääsee tekemään, kertoo Henna.
Hennan työtehtävät ovat olleet osittain samankaltaisia kuin ennenkin, mutta tarve on tullut enemmän markkinoinnin puolelta. Henna on tehnyt esimerkiksi Netvisor-tuotteen menu-uudistusta, jonka tarkoituksena on tuoda helpommin löydettäväksi ominaisuuksia, joista voisi olla hyötyä asiakkaille. Kesään on mahtunut kuitenkin myös täysin uusia aluevaltauksia, kuten data-analyysiä.
– Käytännössä se tarkoittaa eri lähteistä kerättävän datan yhdistelyä ja sen visualisointia. Juuri datan käsittely ja sen visualisointi on se asia mistä haluan oppia lisää ja mihin haluan tänä kesänä panostaa, kuvailee Henna.
“Tavoitteni oli tehdä jotain sellaista, mistä on hyötyä muiden työssä.”
Joona puolestaan tutustui firmaan Koodausta ja kisailua – tapahtuman kautta, joka järjestetään vuosittain yhteistyössä yliopiston kanssa. Hänen työtehtävänsä ovat liittyneet monipuolisesti erilaisiin digitaalisen markkinoinnin osa-alueisiin.
– Web-analytiikka voisi olla hyvä sana kuvastamaan sitä kaikkea. Olen tehnyt esimerkiksi hakukoneoptimointia, käyttäytymisanalyysejä, hypoteesien testausta sekä datan visualisointia. Henkilökohtaisena tavoitteenani oli oppia mahdollisimman paljon ja se on täyttynyt. Toisena tavoitteenani oli tehdä jotain sellasta, mistä on hyötyä muiden työssä. Sekin on toivottavasti täyttynyt, kertoo Joona.
Analytiikasta Joonalla oli aiempaa kokemusta, mutta varsinaista markkinoinnin kokemusta hänellä ei ollut, kuin kahdelta kurssilta yliopistolla. Kaikki asiat ovat uusia, ja usein työpäiviin kuuluukin johonkin asiaan tutustumista.
– Luen erilaisia artikkeleita ja oppaita tosi paljon ennen kuin lähden tekemään – opettelen asioita ja teen niiden oppien perusteella. Olen oppinut eniten siitä mitä kaikkea analytiikalla voi tehdä, sekä siitä miten käyttäjät toimivat meidän sivuillamme ja miten käyttäjäkokemusta voidaan kehittää, jatkaa Joona.
Minulle yritys oli tuttu täällä työskentelevän ystäväni kautta – vaikkakin kaikki Lappeenrannassa asuvat ja LUTissa opiskelevat varmasti tietävät Visman vähintään nimeltä. Kaverini kertoi hyvästä ilmapiiristä ja hengestä täällä, ja kun traineepaikka markkinointitiimistä avautui hakuun, en epäröinyt hetkeäkään. Kesän alussa sain yhteisen suunnittelun perusteella tehdyn listan erilaisista projekteista ja tehtävistä, ja käytännössä vapaat kädet tehtävien aikataulutuksen ja toteutuksen suhteen.
Olen tehnyt kesän aikana sosiaalisen median sisältöjä, kirjoittanut asiakaskokemuksia sekä organisoinut tämän blogisarjan. Blogitekstien myötä olen päässyt haastattelemaan kaikkia muita traineeta eri tiimeistä, ja tutustumaan heihin paremmin. Olen myös suunnitellut ja toteuttanut erilaisia mainoksia, uuden oppaan yhdelle tuotteistamme, sekä useita kampanjasivuja nettisivuillemme. Tämän lisäksi olen tehnyt erilaisia analyyseja esimerkiksi kilpailijoistamme, ja esittänyt kehitysideoita niiden pohjalta. Kesään on siis mahtunut kiinnostavia tehtäviä markkinoinnin laidasta laitaan.
“On tosi siistiä, että täällä tehdään lähes kaikki itse”
Yksinkertaistettuna voidaan sanoa, että markkinoinnin tärkein tehtävä on tuottaa kasvua tyytyväisten asiakkaiden avulla. Visma Solutionsin markkinointitiimissä hyödynnetään tämän toteuttamisessa paljon erilaisia digitaalisia työkaluja ja kerätty data ohjaa tekemistä monella tavalla.
Täällä mentaliteetti on se, että halutaan mennä koko ajan eteenpäin, kouluttautua ja kehittää toimintaa. Erityistä täällä on hyvän draivin lisäksi se, että monet asioista tehdään itse ja uusia taitoja opitaan jatkuvasti. Markkinoinnin viidentoista hengen tiimistä löytyy niin graafista, teknistä kuin viestinnällistä osaamista.
– On tosi siistiä, että täällä tehdään lähes kaikki itse talon sisällä. Aika harva firma varmaan tekee markkinoinnissa kaiken itse videoista ja designista lähtien. Tämän myötä täällä pääsee näkemään markkinoinnin kokonaisuutena, kertoo Joona.
– Täällä myös panostetaan siihen että työntekijät oppii koko ajan uutta. Pääsin esimerkiksi itse keväällä osallistumaan markkinoinnin Growth Hacking – koulutukseen, vaikka olenkin teknisesti osa tuotekehitystä. Se oli tosi hienoa, täydentää Henna.
Growth Hacking eli kasvuhakkerointi on tapa tehdä töitä. Sen perusperiaate on tehdä nopealla tahdilla paljon pieniä mitattavia testejä ja niiden pohjalta kehittää toimintaa. Olen itse oppinut ajatusmallista rohkeutta kokeilla uutta – jokaista muutosta ei tarvitse harkita ja suunnitella pitkään. Sen kun tekee testin ja mittaa sekä analysoi tulokset. Näin tietää suoraan, toimiiko uusi idea vai ei, eikä tarvitse arpoa.
“Great Place To Work – lausahdus ei ole mitään sanahelinää”
Vapaus ja vastuu sekä luottamus ovat olleet täällä kaikista parhaimpia asioita. Pääsimme heti oikeiden töiden pariin, ja tehtävät ovat olleet mieluisia. Olemme myös päässeet kokeilemaan monia uusia juttuja ja niiden myötä kehittymään jatkuvasti.
– Tehtävien monipuolisuus on kaikkein parasta. On hienoa, että annetaan vapaus valita. Olen voinut ehdottaa itselleni monia erilaisia, mielenkiintoisia työtehtäviä ja heti on näytetty vihreää valoa. Täällä on myös tosi paljon etuja, ja huolehditaan siitä, että työntekijöillä on oikeasti hyvä olla, kuvailee Henna.
– On kiva kun pystyy pallottelemaan ideoita jonkun toisen kanssa. Olen huomannut sen, että aina kannattaa näyttää omaa työtään muille – vaikka se ei olisikaan vielä valmis. Siinä saa sitä palautetta, ja voi jatkaa vielä parempaan suuntaan, kertoo Joona.
Puhumme myös markkinointitiimin hyvästä yhteishengestä ja koko yrityksessä vallitsevasta fiiliksestä. Ensimmäisestä päivästä asti olemme tehneet asioita yhdessä ja päässeet kuvioihin mukaan. Esimerkiksi juhannusviikolla kävimme koko tiimin voimin yhdessä Lappeenrannan satamassa jäätelöillä, kun saavutimme asetetun Growth Hacking – testien tavoitemäärän. Heinäkuussa puolestaan yksi tiimin jäsenistä piti muille nopeustreenit juoksuradalla.
– Täällä tehdään kaikkia pieniä juttuja yhdessä. On yhteisiä juoksulenkkejä, jätskihetkiä ja iltapäivän lankutuksia. Se tekee tosi paljon, että ryhmässä on hyvä fiilis, pohtii Henna.
– Yrityskulttuuri täällä on yllättänyt positiivisesti – vaikka tiesin että se on hyvä, en tajunnut kuinka hyvä. Ainakaan mun silmissä “Great place to work” – lausahdus ei ole mitään sanahelinää, vaan se on oikeasti lunastettu, kuvailee Joona.
Yhteistä tekemistä ja hienoja muistoja
Yhteiset vapaa-ajan aktiviteetit nousevat kaikille mieleen kesän parhaimpina muistoina. Ne yhdistävät tiimejä ja toimivat hyvänä vastapainona työnteolle. Kesäjuhlat, Summer Trainee Kickstart-tilaisuus ja asiakaspäivät ovat kaikki olleet mahtavia. Itselleni paras muisto on markkinoinnin tiimipäivä, joka oli itseasiassa jo huhtikuussa ennen töiden varsinaista alkamista. Päivään kuului paljon aktiviteetteja: Capoeira-tunti, lounas Tuen grillillä ja drinkkien valmistusta ennen yhteistä päivällistä.
Vaikuttavin osuus päivässä oli kuitenkin hyväntekeväisyyskampanja, jonka toteutimme Hope-Lappeenrannalle. Kävimme ensin heidän tiloissaan tutustumassa toimintaan, jonka jälkeen palasimme toimistolle. Yhden iltapäivän aikana #HOPEHAASTE -kampanjalle oltiin saatu aikaan nimi, logo, nettisivut ja mainoksia. Seurasin menoa silmät pyöreinä. Markkinoinnin tiimi on täynnä osaavia tyyppejä, ja on ollut hienoa päästä osaksi tätä porukkaa.
Kesän 2019 harjoittelijoista kertovaa blogisarjaa koordinoi markkinoinnin kesätrainee, Iida Koskinen.