Ninjana softakehityksessä
Vismassa työskentelee kansainvälisesti kymmeniä ninjoja. Visma Solutionsilla heitä on kaksi. Mitä ninja tekee työpaikalla? Sini Alamäki kertoo vuoden ninjailun jälkeen olevansa tehtävästä erittäin innostunut.
Tiesitkö, että ohjelmistokehityksessä on koodareiden, suunnittelijoiden ja testaajien lisäksi myös ninjoja? En tiennyt minäkään vielä vuosi sitten ja nyt olen tässä tehtävässä toiminut jo lähes vuoden.
Mitä tekemistä ninjoilla sitten on sovelluskehityksessä? Ninja on mentori, valmentaja ja sparraaja, joka auttaa tiimiä tai yksittäistä henkilöä eteenpäin omissa tavoitteissaan. Apua on tarjolla matalalla kynnyksellä ja nopeasti. Näin jokainen tiimi ja henkilö voi mahdollisimman tehokkaasti edistää työtään kohti yhteisiä tavoitteita.
Visma Solutionilla meitä ninjoja on kaksi. Minä ketteryyteen ja leaniin liittyen ja Teppo Salmi Business Intelligence -teemalla. Parasta mallissa on kuitenkin se, että ninjat auttavat koko Visman laajuudella. Osaamista ei ole pakko enää löytyä omasta tiimistä, toimistosta tai edes Visma Solutionsista.
Ninjat auttavat oman päätehtävänsä ohessa ja tukea omaan tekemiseen saa mistä päin Vismaa tahansa. Tärkeintä on osaamisen hyödyntäminen koko organisaatiolle ja ninjan halu auttaa. Osaamista löytyykin hyvin erilaisiin tarpeisiin ohjelmistokehityksestä tuotehallintaan. Me Tepon kanssa autamme muita ja Visma Solutionille saadaan vastaavasti tukea muilta Visma-yhtiöiltä.
Ninja antaa, mutta saa myös paljon
Olen nauttinut ninjan tehtävästä todella paljon. Keskustellessani muiden tiimien kanssa heidän toimintatavoistaan, olen samalla oppinut itse heiltä. Ninjan tehtävä on antanut mahtavan mahdollisuuden nähdä muiden tiimien toimintatapoja ja -kulttuureja. Olen myös vahvasti sitä mieltä, että kun jotain oppii ja oppimansa jakaa eteenpäin, pääsee alkuperäinen oppi vasta silloin täyteen potentiaaliinsa. Näin kaikki voivat hyötyä.
Tutustuessani Visman työntekijöihin laajemmin koko konsernin laajuudella, verkostoni on kasvanut kuin huomaamatta. Arjen työssäni mobiilikehityksen parissa olen voinut hyödyntää verkostoa ja saanut tietoa esimerkiksi koko EU:n laajuisissa uudistuksissa ja siitä, miten muualla reagoidaan vastaaviin uudistustarpeisiin. Uusien verkostojeni kautta saamme tiedon monen eri maan ja tuotteen osalta todella nopeasti ja pääsemme tekemään omat päätöksemme aivan eri ajassa kuin yksin pohtien.
Vismalla arvostankin erityisesti sitä, että yhteistyö toimii todella loistavasti omassa tiimissä sekä auttamishaluisten ihmisten ansiosta myös kauas tiimirajojen yli. Yhdessä olemme enemmän.