Uutiset

Asiantuntijapalveluiden kysyntä kestänyt monilla aloilla

2 min luku | 15.4.2020

Visma Solutions Oy tutki laajan yritysaineiston pohjalta asiantuntijayritysten tilannetta kevään talousmurroksessa. Teknisten asiantuntijapalvelujen uusmyynti säilyi alkuvuonna lähes viime vuoden tasolla. Töiden väheneminen jakautui vaihtelevasti aloittain.

Asiantuntijayritysten uusien hankkeiden määrä säilyi maaliskuussa lähes edellisvuoden tasolla, erityisesti teknisissä asiantuntijapalveluissa. Insinööritoimistojen uusien hankkeiden lukumäärä on yhden prosenttiyksikön pienempi kuin viime vuonna samaan aikaan.

Konsultoinnissa muutos on -9 %-yksikköä ja tietotekniikan asiantuntijapalveluissa samoin -9 %-yksikköä. Merkittävimmin uusmyynti on kärsinyt mainostoimistoissa, jossa pudotusta on ollut -19 %-yksikköä. Arkkitehdeillä sen sijaan uusien aloitettujen projektien määrä kasvoi maaliskuussa 9 %-yksikköä.

Asiantuntijayrityksissä keskitytään nyt asiakaslaskutettavan työn maksimointiin. Tuntilaskutettavan työn osuus työajasta on noussut keskimäärin runsaat 10 prosenttiyksikköä maaliskuun alusta huhtikuun ensimmäiselle viikolle. Useilla aloilla nämä tunnit ovat kuukausi- tai sopimuslaskutuksen lisäksi tulevaa liikevaihtoa.

Tehtyjen työtuntien ja töissä olevien työntekijöiden määrät yrityksissä ovat säilyneet tammi-maaliskuussa ennallaan. Toisaalta tiedossa on, että useissa yrityksissä valmistellaan lomautuksia tai muita sopeutustoimenpiteitä.

Muutokseen varauduttiin jo

Helmikuussa oli kuitenkin havaittavissa tietynlaista varautumista talouden muutokseen. Asiantuntijayritykset alkoivat laskuttaa asiakkailta aiempaa suurempia laskuja, laskujen lukumäärän säilyessä ennallaan.

Maaliskuusta lähtien myös keskimääräinen lähetettyjen laskujen lukumäärä kasvoi aiemmasta. Keskimääräinen laskutuksen euromäärä per laskuttava yritys on kasvanut kuukausi kuukaudelta alkuvuoden ajan. Muutos helmikuusta maaliskuuhun oli +14 %-yksikköä.

Asiantuntijapalveluille tyypillinen matkustaminen asiakkaan luokse on sen sijaan vähentynyt merkittävästi. Matka- ja kululaskujen lukumäärä on kaikki toimialat huomioiden vähentynyt noin 40% maaliskuun alusta huhtikuun alkuun.

Tilastot yllättivät ekonomistin

Tilastot yllättivät Elinkeinoelämän keskusliiton ekonomisti Mikko Kiesiläisen. Hänen mielestään oli yllättävää, että uusien projektien määrä ja laskutus olivat niin lähellä viime vuoden tasoa. Yhtenä syynä tähän on hänen mielestään ollut useiden asiantuntijayritysten ketteryys siirtyä tekemään töitä etänä.

– Niiden firmojen resilienssi on erittäin hyvä, joissa etätyöt sujuvat. Toiminta jatkuu myös poikkeustilassa, eikä liiketoiminta kärsi ainakaan työn tekemisen estymisen vuoksi. Lisäksi on muistettava, että kun kyseessä on terveydellinen uhka, ovat kaikki etätöiden tekemistä helpottavat mahdollisuudet myös työntekijöiden turvallisuutta parantavia ratkaisuja, Kiesiläinen painottaa.

Kiesiläinen tosin pelkää, että myös asiantuntijayrityksillä on vaikeat ajat vielä edessään. Asiantuntijayritysten tilauskannassa on yleensä lyhyitä projekteja, joten ne ovat tällaisissa tilanteissa haavoittuvaisempia kuin esimerkiksi valmistava teollisuus, jossa tilauskanta voi olla useiden vuosien mittainen.

Datasta apua muutokseen

Visma Solutions tukee asiantuntijayritysten sopeutumista nopeasti muuttuvaan tilanteeseen tuottamalla pilvipalveluillaan reaaliaikaista tietoa, muun muassa kassavirtaennustetta, yrityksen johtamisen tueksi. Yritysaineiston pohjalta tuotettava tilannekuva palvelee yritysten ja julkisen sektorin päätöksentekijöitä.

Visma Solutions julkaisee jatkossa tietoa yritysten tilanteen kehittymisestä säännöllisesti. Seuraava julkaisu toukokuussa.

Aineistosta:

Tilannekuvan tiedot perustuvat Visma Solutions Oy:n asiantuntijayrityksen toiminnanohjausjärjestelmistä kerättyyn otostietoon. Otos on edustava konsultoinnin, insinööritoimistojen, arkkitehtien, tietotekniikkapalvelujen ja mainostoimistojen suhteen koko markkinaa koskien. Suurista asiantuntijapalvelualoista puuttuu taloushallinnon palvelut. Keskimääräisissä lukuarvoissa on myös muiden alojen asiantuntijayrityksiä.

Aineistossa on huomioitu Suomessa toimivat yritykset, joista on vertailukelpoista tietoa vähintään aikaväliltä 1/19 – 3/20, ja joiden liiketoiminta on aktiivista.

Ainesto on koottu toiminnanohjaus- ja taloushallintojärjestelmien tilastotiedosta asiakas- ja kumppanisopimusten sopimusehtoja ja tietosuojasääntelyä noudattaen. Aineistosta ei voi päätellä yksittäisen yrityksen tilannetta.

Visma Solutions

Visma Solutions on Suomen johtava pilvipalveluiden toimittaja. Ratkaisujamme käyttää kansainvälisesti jo yli 170 000 yritystä. Missiomme on auttaa suomalaisia yrityksiä olemaan kilpailukykyisiä.