Kiitos kaikille hakijoille!
Oletko valmistumassa tai etsitkö töitä opintojen ohelle? Katso myös muut tämän hetken avoimet työpaikat!
Summer Trainee -ohjelma
Kesätyö, jossa pääset loistamaan
Summer Traineena pääset haastamaan itsesi ja kasvattamaan ammatillista osaamistasi urasi alkuvaiheessa. Trainee-jakso on sinun mahdollisuutesi loistaa: Pääset vaikuttamaan jakson etenemiseen ja rakentamaan haastavat tavoitteet yhdessä esihenkilösi kanssa.
Traineena pääset ottamaan startin urallesi yhdessä Suomen johtavista ohjelmistotaloista, jossa työskennellään intohimoisesti asiakastyytyväisyyden ja kovien kasvutavoitteiden eteen.
Hyppää mukaan kansainvälisen konsernin kehitysprojekteihin
Vastuuta ja vapautta
Meille on tärkeää, että traineemme pääsevät mukaan oikeisiin projekteihin ja työskentelemään kiinnostavien aiheiden parissa. Tahdomme myös, että jokainen voi työskennellä itselleen sopivalla tavalla. Traineet voivat työskennellä alun lähijakson jälkeen etänä ja joustavat työajat tuovat helpotusta työpäivien ja oman arjen yhteensovittamiseen.
#BeOurSolution
Traineemme ovat alusta saakka vaikuttamassa yrityksen tulevaisuuteen siinä missä kauemminkin talossa olleet. Meillä kaikkien työpanoksella on merkitystä.
Meille on tärkeää kuunnella traineeden ajatuksia siitä, mihin suuntaan he haluavat kehittyä tulevaisuudessa ja tarjota sopivia haasteita sekä tukea työsuhteen aikana. Jokaisella traineella on nimetty mentori, jonka kanssa sparrata mieltä askarruttavia asioita.
Vastuullinen kesäduuni
Haluamme, että jokainen Summer Trainee saa parhaan mahdollisen hyödyn irti trainee-jaksostaan. Olemme mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa ja sitoutuneet hyvän kesätyön periaatteisiin.
Kesällä 2021 sijoituimme kisassa ensimmäiseksi. Erityisenä vahvuutena nousivat arviot perehdytyksestä ja ohjaamisesta sekä oikeudenmukaisesta ja tasapuolisesta kohtelusta, jotka arvioitiin sarjan parhaiksi.
Huipputiimit menestyksen takana
Tutustu tiimeihin, joihin etsimme yhtä tai useampaa Summer Traineeta. Summer Traineena olet tiimin täysipainoinen jäsen ja mukana kaikessa tiimin yhteisessä toiminnassa. Kurkista myös kesätraineeden työpäiviin @vismasolutions Instagram-tilin highlighteissa.
Fiiliksiä trainee-jakson jälkeen
Kesätrainee-jakso toimii mahtavana ponnahduslautana moniin positioihin yrityksessämme. Lue, miten vastuut ovat kehittyneet ja urat lähteneet etenemään trainee-jakson jälkeen.
Tutustu työntekijöidemme uratarinoihin
Parasta tässä työssä on joustavuus. Olen päässyt ottamaan vastuuta monista eri asioista. Jatkuva kehitys on meillä mukana jokapäiväisessä arjessa, ja sen vuoksi olen myös nauttinut mahdollisuudesta edistää opintoja työn ohella!
Tomi Enberg – Junior Developer and Thesis Worker in Onboarding & People Coach in Netvisor
Työt opintojen ohella
Koodaa opiskeluiden ohessa
Kesätraineet usein jatkavat työskentelyä meillä osa-aikaisesti opintojen ohella. Arjessa töiden ja opintojen yhdistämistä helpottaa vapaus jaksottaa itse omaa työskentelyä sekä esimerkiksi LUT-yliopiston tiloissa toimiva sivutoimisto.
Koodausta & Kisailua 2024 -devauskilpailu
Oletko tietotekniikan tai ohjelmoinnin opiskelija, jota kiinnostaisi Summer Trainee paikka tuotekehityksessämme? Haluatko näyttää meille taitosi koodauskilpailun merkeissä?
Ensi vuoden alkupuolella järjestetään vuotuinen Koodausta ja Kisailua -tapahtuma, jossa sinä ja joukkueesi voitte kisata parhaimpien kooditaitureiden tittelistä! Samalla pääset vakuuttamaan rekrytoivat esihenkilömme taidoistanne.
Visma Solutions yrityksenä
Olemme yksi Suomen johtavista IT-alan toimijoista ja osa pohjoismaista Visma-konsernia. Olemme ohjelmistotalo, jonka tavoite on helpottaa, tehostaa ja tukea asiakkaidemme arkea modernien SaaS-ratkaisujen avulla. Meidät on valittu 10 kertaa peräkkäin yhdeksi Suomen parhaista työpaikoista.
Työntekijöidemme hyvinvointi on meille erittäin tärkeää. Saat meillä käyttöösi lounasedun lisäksi sekä hierontaedun että liikunta- ja kulttuuriedun, jotka tukevat työn ja vapaa-ajan tasapainoista yhdistämistä. Lue lisää meistä.
375+
Työntekijää
42%
Työntekijöistä naisia
40%
Työskentelee tuotekehityksessä
67
eNPS
104M
Liikevaihto 2022
35
Vuotta keskiarvolta
15
Kansalaisuutta
23,8%
Vuosittainen kasvu keskimäärin
Avoimet työpaikat
Oletko valmistumassa tai etsitkö töitä esimerkiksi opintojen ohelle? Tsekkaa myös meidän muut avoimet paikat.