Työkavereiden kanssa ystävystyminen
Monilla työpaikoilla syntyy uusia ystävyyssuhteita, niin myös meillä Visma Solutionsilla. Minna Kuusela, Milla Hiltunen ja Rosa Nupponen kertovat kokemuksistaan ja havainnoistaan työyhteisössä ystävystymisestä.
Aikuisiällä uusien ystävyyssuhteiden solmiminen saatetaan kokea hieman haasteelliseksi. Samanhenkisiä ihmisiä ei välttämättä ole löydettävissä, tai jos samanhenkisiä ihmisiä löytyykin, voi olla korkea kynnys lähestyä heitä ystävystymisen merkeissä. Siksi saattaa kuulla sanottavan, että se on kuin lottovoitto, jos aikuisiällä löytää uusia ystäviä.
Tyypillisesti aikuisiällä uusien ystävyyssuhteiden syntyminen tapahtuu töissä ja harrastuksissa. Työelämässä hyvät ystävyyssuhteet ovat monille voimavara, jonka avulla jaksaa työssään silloinkin, kun kaikki ei olekaan niin helppoa ja mukavaa.
Toisille riittää, että töissä on kiva tehdä yhdessä töitä. Toisille taas työkaverit ovat hyvin tärkeä osa omaa verkostoa. Työkavereita nähdään vapaa-ajallakin ja heidän kanssa jaetaan merkityksellisiä asioita omasta elämästä.
Lue Työterveyslaitoksen artikkeli: Hyvä työkaveruus on voimavara, ja sitä voi tuunata entistä paremmaksi
Nopea ystävystyminen uudessa työpaikassa
Netvisorin tilitoimistoasiakkaiden asiakaspalvelussa työskentelevät Minna Kuusela, Milla Hiltunen ja Rosa Nupponen ovat ystävystyneet töiden kautta.
Lappeenrannan toimistolla työskentelevä Minna on viihtynyt Visma Solutionsilla pian kuusi vuotta. Ensimmäiset kolme vuotta hän työskenteli Netvisorin yritysasiakkaiden asiakaspalvelussa, ja nyt toiset kolme vuotta hän on ollut Netvisorin tilitoimistoasiakkaiden asiakaspalvelussa.
Lappeenrannasta kotoisin oleva, mutta nykyään Helsingissä asuva, Milla siirtyi toisesta Visma-yhtiöstä Visma Solutionsille noin 3,5 vuotta sitten. Vaikka Milla työskentelee Helsingin toimistolla, hän kertoo, että hänellä on edelleen vahva linkitys Lappeenrantaan. Siellä hän käy tapaamassa vanhempiaan ja ystäviään, sekä toisinaan hän työskentelee Lappeenrannan toimistolla.
Tiimin uusimpiin vahvistuksiin kuuluva Rosa aloitti pari kuukautta sitten asiakaspalvelussa. Lappeenrannassa asuva ja työskentelevä Rosa kertoo olevansa alanvaihtaja ja uuden äärellä työssään. Myös hän viihtyy kertomansa mukaan toimistolla, koska tilat ovat viihtyisät ja siellä näkee työkavereita.
“Visma Solutionsilla on paljon tapahtumia, joissa tapaa eri tiimien ihmisiä. Niiden lisäksi after workeilla käy muistakin tiimeistä ihmisiä, kuten tuotekehityksestä ja myynnistä”, Milla kertoo.
“Täällä Visma Solutionsilla yhteiset lounaat on ollut kiva kulttuuri. Yhteisille lounaille osallistuu ihmisiä eri tiimeistä. Päivittäin käytävillä alkaa kyselyt, mihin mennään syömään, missä tänään lounas”, Rosa kertoo.
“Totta! Lounailla on kiva käydä yhdessä. Se on mukava sosiaalinen hetki”, Minna jatkaa.
Rosalta kysyessäni hänen kokemuksiaan uutena työntekijänä hän kertoo, että yhteisöön sulautuminen ja ystävystyminen muiden kanssa on ollut helppoa ja nopeaa.
“Täällä porukkaan on helppo tulla. Ei tunnu siltä, että olisin uusin tai kokisin ulkopuolisuutta”, Rosa kiteyttää.
“Minut kutsuttiin tiimin pikkujouluihin juuri ennen kuin aloitin työskentelyn Visma Solutionsilla. Siellä pääsin heti tutustumaan tuleviin työkavereihini. Sitten kun työt alkoivat, oli niin sujuvaa, kun tunsin monta ihmistä tiimistämme”, Rosa kertoo.
“Oli todella kiva, kun tulit rohkeasti mukaan pikkujouluihimme, Rosa”, Minna jatkaa hymyillen.
“Oli todella kiva tulla. Ei ollut ollenkaan hämmentynyt olo, vaikka en ennestään tuntenutkaan ihmisiä. Oli hyvin tervetullut olo ja hauska ilta”, Rosa jatkaa hymyillen.
Mitä työystävien kanssa tehdään työajan ulkopuolella?
Kahvilla käyminen ja “after workit” ovat hyvin tyypillisiä työporukoiden kesken, mutta niiden lisäksi vapaa-ajalla tehdään yhdessä muutakin erilaisten mielenkiinnon kohteiden mukaan.
“Osa meistä on intohimoisia padelin pelaajia. Sieltä kautta tunsin entuudestaan pari vismalaista ennen kuin aloitin täällä työskentelyn”, Rosa kertoo.
“Olen huomannut, että toiset käyvät salilla yhdessä ennen toimistolle tuloa”, Milla kertoo havainnostaan.
“Myös toistensa tupaantuliaisissa tai muissa juhlissa saatetaan käydä”, Milla jatkaa.
“Meille on syntynyt vähän kuin itsestään epävirallinen kirjakerho. Muistelisin, että Milla kertoi korona-aikana, että hän lukee paljon kirjoja. Totesin, että itsekin luen paljon. Keskustelimme siitä lähtien kirjoista. Muitakin intohimoisia lukijoita alkoi ilmetä. Nyt meillä on Goodreads-appi, jossa jaamme porukalla lukukokemuksia ja suosituksia”, Minna muistelee.
“Ehkä seuraavaksi pidämme leffaillan, koska kaikki ovat tainneet lukea Suon villi laulu -kirjan, niin voisimme katsoa tarinasta elokuvaversion”, Minna suunnittelee.
“Erilaisten sauna- ja lautapeli-iltojen lisäksi on myös erilaisia reissuja, kuten Tahkolle tai jonnekin muualle”, Minna kertoo.
“Ideat näihin omakustanteisiin reissuihin saattavat syntyä esimerkiksi kesäterassilla after workeilla. Kerran keksimme, että lähdemme yhdessä mökille. Niin me sillä porukalla vuokrasimme mökin. Siitä perintönä järjestimme seuraavana vuonna uusinnan, jolloin kysyimme halukkaita mukaan. Kutsu oli avoin kaikille, vaikkakin osallistujamäärä rajallinen”, Minna jatkaa.
“Läheiseni aina näkevät sosiaalisesta mediasta, että meillä on tiivis yhteisö”, Milla kertoo.
“Moni ihmetteleekin minulle, kun vietän niin paljon aikaa työkavereiden kanssa”, Rosa naurahtaa.
“Huomaan, että lappeenrantalaiset ovat aktiivisempia kuin Helsingin toimistolla työskentelevät. Lappeenrannassa after workit ovat tyypillisempiä kuin meillä Helsingissä”, Milla on havainnut.
Yhteisöllisyyteen panostaminen ja sen kehittäminen
“Onhan se usein niin, että ne ketkä käyvät toimistolla, ovat tiiviimmin toistensa kanssa vapaa-ajallakin. Aika vähän tiedän ihmisiä, jotka eivät kävisi toimistoilla, mutta olisivat vapaa-ajalla aktiivisesti mukana yhteisissä jutuissa”, Minna pohtii.
“Tiimistämme yksi etätyöläinen kehitti “etätyöhuoneen”, johon voidaan kokoontua pitkin päivää. Meilläkin kun tiimissä on ihmisiä muun muassa Turusta, Jyväskylästä ja Porvoosta. Etätyöhuoneen ajatuksena on yhteisöllisyyden tunne myös etänä työskentelevien kesken”, Minna kertoo.
“Etätyöhuoneella voi olla työn lomassa ja siellä voidaan purkaa myös asiakkaiden esittämiä kysymyksiä ja pohtia niihin ratkaisuja. Siellä voivat olla niin etätyöläiset kuin toimistolla työskentelevät”, Minna kertoo.
“Se on kanssa todella kiva, kun Visma Solutionsilla on monta kertaa vuodessa henkilöstölle järjestettyjä juhlia. Siellä näkee tuttuja ja uusia ihmisiä eri kaupungeista”, Milla iloitsee.
“Sen huomaa, että meillä on panostettu yhteisöllisyyteen ja sosiaalisuuteen. Koko yrityksen juhlien lisäksi on tiimipäiviä ja muita sellaisia. Toukokuussa lähdemme yhdessä Viroon”, Rosa iloitsee.
Työkavereista ystävyydeksi
Toisinaan ystävyyssuhteet säilyvät, vaikka tiimi tai työnantaja vaihtuu.
“Minulla on yksi entinen työkaveri, jonka kanssa olemme edelleen tiiviisti yhteyksissä, vaikka hän ei enää työskentele meillä. Töissäkin voi ystävystyä niin, että yhteys säilyy sen jälkeenkin, vaikka työpaikka vaihtuisi”, Milla toteaa.
“Sitten on tietysti myös henkilöitä, jotka ovat vaihtaneet tiimiä. Vanhojen tiimiläisten kanssa tehdään yhdessä jotain ja heitä nähdään muuallakin kuin toimiston käytävillä”, Minna jatkaa.
“Joku juttu tässä yhteisössä kyllä on, kun välittömästi tuli niin kotoisa olo täällä aloittaessani”, Rosa toteaa loppuun.