Uutiset

Vuoden tilitoimistoina palkittiin rohkeasti kehittyviä tilitoimistoja

2 min luku | 16.5.2019

Torstaina 16.5. palkittiin vuoden menestyneimmät tilitoimistot, tilitoimistovaikuttaja sekä vuoden sovellus. Palkinnot jaettiin Solutions´19-tapahtumassa Messukeskuksen Siivessä.

Visma Solutions Oy palkitsi nyt toista kertaa vuoden menestyneimmät tilitoimistot ja tilitoimistoalan vaikuttajan. Most Valued Professional -palkinto edustaa suomalaisen taloushallinnon kehittämistä. “Palkinnon saa henkilö, jonka visio on edistänyt taloushallinnon sähköistämistä, automaatiota ja siten suomalaisten yritysten kilpailukyvyn parantamista. Henkilö on nopeuttanut koko toimialan siirtymistä uuteen tapaan palvella asiakkaitaan”, kertoo Visma Solutionsin tuotejohtaja Janne Lyytikäinen. Palkinnon sai johtaja Matti Villikka Nets Finlandilta.

Vuoden tilitoimistoina palkitut tilitoimistot tuottavat automaation ja reaaliaikaisen taloudenhoidon avulla asiakkailleen erityistä arvoa. Ne hyödyntävät automatisoitua taloushallintoa (Netvisor) kattavasti kaikilla asiakkaillaan. Palkinnon saivat Jyväskylän TilitoimistopalvelutTalentree ja Likvidi. “Vuoden tilitoimistoissa ostolaskut käsitellään yli 90 prosentilla asiakkaista sähköisesti ja verkkolaskutus on laajasti käytössä. Kirjanpitäjällä on käytössä sähköinen tiliote yli 90 prosentilla asiakkaista. Useimpien asiakkaiden palkat lasketaan Netvisorissa ja rajapintaa hyödynnetään kattavasti”, kuvaa Visma Solutionsin tilitoimistojen tuotejohtaja Jarkko Iitiä.

Visma Solutions Oy jakoi tunnustuksia myös toimintatapaansa voimakkaasti uudistaneille tilitoimistokumppaneille. Vuoden kasvukumppanit ovat uudistaneet omaa liiketoimintaansa rohkeasti ja hyödyntävät teknologiaa ja automaatiota kokonaisvaltaisesti asiakkaidensa hyödyksi. Vuoden kasvukumppaneina palkittiin FaktaCountFestum ja Rantalainen. “Vuoden kasvukumppaneita yhdistää heidän Netvisorin kautta tulevan liikevaihtonsa kasvu. He ovat aktiivisesti siirtäneet asiakkaita Netvisoriin, minkä ansiosta heidän liikevaihtonsa on kasvanut merkittävästi”, Jarkko Iitiä kertoo.

Lisäksi tapahtumassa palkittiin Vuoden sovelluskumppani. Palkittu sovellus tuo yrityksille täysin uudenlaisen mahdollisuuden rahoittaa toimintaansa. Palvelu perustuu moderniin teknologiaan ja siten myös mahdollistaa uudenlaisen tavan hoitaa asioita. Palkinnon saanut OP Laskulaina on laskunluototuspalveluiden palkittu edelläkävijä. Se on voittanut pääpalkinnon kansainvälisen Banking Technology Awards -kilpailun Best Use of IT in Corporate Banking -kategoriassa.

Palkinnot jaettiin 16.5. Solutions´19-tapahtumassa. Tapahtuma järjestettiin jo kahdeksatta kertaa ja se on yksi Suomen suurimmista IT-alan tapahtumista yli 900 osallistujalla.

Visma Solutions

Visma Solutions on Suomen johtava pilvipalveluiden toimittaja. Ratkaisujamme käyttää kansainvälisesti jo yli 170 000 yritystä. Missiomme on auttaa suomalaisia yrityksiä olemaan kilpailukykyisiä.