Life in Solutions 2021 – Videotuotantoa markkinointitiimissä
Life in Solutionsin 2021 -videoblogisarjan viimeisessä osassa Marketing Trainee Anselmi ottaa katsojan mukaan seuraamaan Netvisorin mainosprojektia.
Mainoksen tekeminen alkaa kuvauspaikan rakentamisella, jota seuraa tarvittavan kuvamateriaalin taltioiminen. Tämän jälkeen on vuorossa videon leikkaus, jossa tehdään videon tarvitsemat erikoistehosteet. Videon ollessa valmis, alkaa ääniraidan tekeminen käytännössä nollasta, sillä kaikki mainoksen äänet on äänitetty jälkikäteen. Lopuksi ääni ja kuva saatetaan yhteen ja lopputuloksena on valmis mainosvideo.
Videolla esiintyvä Anselmi on lisäksi vastannut koko Life in Solutions 2021 -blogisarjan toteutuksesta:
“Tämä on ollut mahtava tilaisuus päästä opettelemaan käytännön videontekotaitoja, sekä syventämään koulusta saatua oppia markkinoinnista. On ollut siistiä, kun on itse saanut vaikuttaa omaan työnkuvaan näinkin paljon, ja haastatellessa muita kesätraineita olen huomannut saman asian pestistä ja tiimistä riippumatta. Sain esimerkiksi suunnitella tämän blogisarjan itse, eikä parempaa starttia oman uran alulle olisi edes voinut toivoa.”